Äitini odottaa minua. Hän on seissyt ihan lähellä ja seurannut tilannetta kassojen luona. Menen hänen vierelleen hiljaa ja toivon, ettei hän sano mitään. Pahin kuitenkin tapahtuu.
-Eivät tainneet rahat riittää leluun? hän kysyy hieman nuhdellen.
Hiljaisuus. Pidättelen itkua. Pala kurkussa tuntuu isolta ja minun on vaikea hillitä itseäni. Ensimmäistä kertaa tunnen nolostuvani. Tunnen itseni todella pieneksi ja typeräksi. Tutkiskelen sormiani muka ymmärtämättä ja välittämättä. Nenäni alkaa kuitenkin salaa vuotaa. En tahtoisi itkeä!
Äitini laskee kätensä hiuksiini ja silittää pehmeästi. Samalla hetkellä alan niiskuttaa. Hän ottaa minut syliinsä. Äidin lämpö hillitsee itkuani ja tunnen palan katoavan hitaasti kurkustani.
-Iso tyttö susta vielä tulee, äiti sanoo lohduttaen.
En saa lelua, vaikka omat rahat eivät riittäneet. Sitä ei käydä hakemassa minulle. Myöhemmin ymmärrän oppineeni jotain tärkeää.
Palaamme marketista kotiin. Äiti kokkaa minulle herkkuruokaani. Perunamuusia ja kotletteja.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Lämminhenkinen kaunis teksti!
VastaaPoistaJa lukijalle aukeni moni seikka, joka jäi mietityttämään edellisen tekstin jälkeen eli tämä sopii hyvin siihen jatkoksi :)
Nam nam, muussiva ja kotletteja. Kyllä maistuu! Hyvä tarina pikkutytön näkökulmasta.
VastaaPoistaPidin edelliesestä teksistäsi ja odotinkin miten sitä jatkat. Ja jatko oli hyvin mieleinen! Tarina oli varsin todentuntuinen ja ihana. Mitä sitä tekisikään ilman äitiä :)
VastaaPoistaTodella kaunis teksti, alkoi ihan väkisin suu vääntyä hymyyn. Tuli mieleen se kun itse ei aina saanut niitä leluja mitä kovasti halusi. Todentuntuinen teksti :)
VastaaPoista